1-vuotiskuvaus

1-vuotiskuva lapsen ehdoilla

Vauvakuvaus on perheissä tärkeä asia. Lapsen kehitystä on hauska seurata kuvien avulla. Ensimmäiset kuvat on varmasti otettu jo sairaalassa, kun lapsi on syntynyt, ja seuraava otetaan siinä vaiheessa, kun ensimmäinen vuosi tulee täyteen. Siinä me juuri autamme perheitä. Teemme kuvausta lasten ehdoilla.

1-vuotiskuva on jännittävä koko perheelle. Meidän tapamme on lähestyä lasta ja yrittää saada hänet rentoutumaan. Huono idea ei ole sekään, että mieluinen lelu on kuvissa mukana. Se tuo turvaa ja tuntuu lapsesta tutulta. Session alkuun voidaan lisäksi ottaa perhekuvia, joissa lapsi voi olla ensin vanhempien seurassa. Haluamme taata kaikille onnistuneen kuvauksen.

Sijaintimme on varsin kätevästi Seinäjoen keskusta. Sinne on helppo tulla ja meidät löytää helposti. Jos sinusta tuntuu, että lastasi on helpompi kuvata kotioloissa, sekin on mahdollista ja yksi vaihtoehto.

1-vuotiskuvaus

Tule tutustumaan meihin lapsesi kanssa

1-vuotiskuvaus voi myös lähteä siitä, että tutustumme toisiimme rauhassa

1v kuvaus on niin jännittävä hetki pienelle ihmiselle, joten voimme sopia tapaavamme toisemme esimerkiksi studiollamme kertaalleen. Lapsi saa tavata kuvaajan sekä katsella ympärilleen studiolla. Silloin voimme jo todeta, kuinka helposti kuvaus voi lähteä käyntiin. Silloin voimme myös keskustella tarkemmin perheesi toiveista ja onko mukaan tulossa esimerkiksi isompia sisaruksia. Tämä tapaaminen ei vielä sido sinua mihinkään, vaan voi esittää kysymyksiä ja toiveita sekä etsimme yhteisen ratkaisun lapsesi kuvien onnistumiseksi. Meidän tehtävämme on auttaa sinua.

1-vuotiskuvaus



    * Emme jaa tietojasi.

    Kotikuvaus on mahdollisuus

    Teemme kuvauksia myös kotona, jos se on lapselle helpompi tilanne ja hän tuntee kotioloissa olonsa rentoutuneemmaksi. Toki joudumme tuomaan mukanamme valot sekä muut tarvikkeet, mutta koti on kuitenkin lapselle tuttu ja turvallinen paikka. Me haluamme tehdä kuvaushetken koko perheelle mahdollisimman helpoksi ja sellaiseksi, että siitä jää myös hyvät muistot.

    1-vuotiskuvaus

    Lapsikuvaus kokemuksella

    Valokuvaajamme ovat kokeneita ja me haluamme tarjota mukavan kokemuksen perheelle. Emme halua, että tästä tärkeästä hetkestä tulee liukuhihnamainen kuvaustunnelma, vaan rauhallinen, kaikki huomioon ottava hetki hyvine otoksineen.

    Otamme kuvia myös reilusti, koska lapsilla on välillä taipumusta kiinnittää huomionsa johonkin muuhun kuin kuvaamiseen. Haluamme, että ilmeet ja eleet tallentuvat parhaiksi muistoiksi.

    Meidät on koulutettu siihen, että kuvista tulee mahdollisimman hyviä, mutta panostamme lisäksi siihen, että kuvaushetki on kiireetön ja rauhallinen. Kuvaajamme osaavat käsitellä lapsia ja tarjoamme perheille kaiken mahdollisen tuen, että tilanne on onnistunut. Ymmärrämme, että tilanne hermostuttaa myös vanhempia, joten kuvaajamme pysyvät rauhallisina tilanteessa kuin tilanteessa.

    1-vuotiskuva on yksi elämän tärkeitä hetkiä. Tehdään siitä yhdessä onnistunut, persoonallinen ja täynnä muistoja. Lapsesi on ansainnut mukavat hetkensä.

    1-vuotiskuvaus
    1-vuotiskuvaus
    1-vuotiskuvaus

    Asiakkaiden palautteita

    1-vuotiskuvaus kokemuksia

    Poikamme Oskari on aina ollut villi eikä koskaan oikein pysy paikoillaan. Meitä jännitti, miten kuvaustilanteessa käy, kun olemme studiolla. Kuvaajamme oli ammattitaitoinen ja osasi käsitellä lasta upeasti. Hän antoi ensin pojan katsella tilaa ja vähitellen päästiin vauhtiin. Oskari keskittyi lopulta upeasti ja saimme hienot kuvat.
    Tiia
    1-vuotiskuvaus
    Kun tyttäremme täytti vuoden, päätimme käydä perhekuvassa ja siinä samassa ottaa Oliviasta kuvia yksistään. Oliviaa jännitti studiolla olo ja siksi päädyimme ratkaisuun, että otamme ensin kuvat koko perheen voimin. Lopuksi kaikessa rauhassa saimme tytöstä hyvin onnistuneita kuvia, joita lähetimme myös isovanhemmille ja kummeille.
    Henna ja Janne
    1-vuotiskuvaus
    Päätimme mieheni kanssa, että kuvaus tehdään kotona, kun uusi kotimme oli juuri valmistunut ja tilaakin oli kuvaukseen riittävästi. Valokuvaaja kävi tutustumassa kotonamme ja kuvaussessio olikin ihana kokemus. Hän jaksoi olla rauhallinen kaksosten kanssa ja heillä oli kuvaushetkellä todella hauskaa. Lapset nauttivat tilanteesta todella paljon. Suosittelen!
    Enni
    1-vuotiskuvaus

    1-vuotiskuva ammattitaidolla, lasten parhaaksi

    Koulutetut ja palkitut valokuvaajat

    Me, valokuvaamo Seinäjoki tarjoamme koulutettujen ja palkittujen valokuvaajien palveluja. Olemme ylpeitä omasta ammattitaidostamme sekä kehitämme ja ylläpidämme sitä osallistumalla erilaisiin alan kilpailuihin ja näyttelyihin. Haluamme tarjota osaamistamme myös sinun käyttöösi.

    Lapsikuvaukset ovat usein haastavia joko siksi, että lapsi on kovin ujo tai silloin, kun hän ei malta keskittyä. Kokeneet kuvaajat osaavat ottaa tilanteen haltuun niin, että lapsi innostuu kuvaamishetkestä.

    1-vuotiskuvaus on valokuvaajillemme hauskaa, mutta vaativaa. Heidän koulutuksensa ja kokemuksensa tarjoavat perheille mahdollisimman hyvän tuen. Ammattitaito on yksi ylpeydenaiheemme, josta olemme saaneet kehuja. Voit rauhallisin mielin keskustella kuvausmahdollisuuksista kanssamme ja sovitaan tarkemmin, mikä sinulle ja lapsellesi on paras mahdollinen vaihtoehto. Annamme sinulle mahdollisimman paljon lisätietoa toimintatavoistamme sekä kerromme muutenkin itsestämme. Ota meihin siis yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.